Kanan äly

Tyhmä kuin kana?

Moni meistä on kuullut sanonnan, jonka mukaan joku on “tyhmä kuin kana”. Kuvitelma kanan poikkeuksellisesta tyhmyydestä on yhtä paikkansapitävä kuin uskomus siitä, että ketut ovat viekkaita tai lampaat tahdottomia.

Kana oppii tuntemaan helposti eri ihmisten kasvot, oman nimensä ja paljon vaativampia asioita, kuten painamaan lämpölampun pois päältä, jos sille tulee liian kuuma tai tekemään piruetteja ohjaajan toiveesta.

Suomessa järjestetään esimerkiksi koirien koulutuksesta kiinnostuneille ihmisille kanankoulutuskursseja. Kanoja kouluttamalla kurssilaiset oppivat kouluttamaan paremmin myös muita eläimiä. Kanalle voi hyvin opettaa temppuja, mutta on tärkeää tehdä harjoitukset yksinkertaisiksi. Vaikeat harjoitukset jaetaan pieniin osiin.

Kana oppii myös tarkkailemalla muita kanoja. Laboratorio-oloissa on havaittu, että jos kana näkee toisen kanan nokkivan nappia ja saavan siitä palkinnon, se alkaa itsekin nokkia samaa nappia. Samalla tavalla kana oppii jo poikasena aikuisten kanojen ja muiden poikasten mallista.

Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että kanat saattavat pystyä oppimaan jopa videolta. Eräässä tutkimuksessa kanat katselivat videolta kanaa, joka löysi ruokaa punaisesta astiasta. Videon katselun jälkeen kanat vietiin huoneeseen, jossa oli samanlaisia punaisia astioita kuin videolla. Punaisten astioiden lisäksi huoneessa oli samanlaisia astioita keltaisina. Kaikissa astioissa oli sahanpurua. Kanat kipittivät suoraan punaisille astioille tutkimaan, löytäisivätkö ne sahanpurun alta ruokaa.

Kanat ovat luontaisesti uteliaita ja oppivat nopeasti uutta. Moni kanaharrastaja kertoo esimerkiksi vapaasti liikkuvien kanojensa viettävän mielellään aikaa muiden kotieläinten kanssa samalla laitumella, etenkin silloin, kun nelijalkaisille kavereille tuodaan niiden laitumelle säännöllisesti herkkuja. Kanat oppivat hyvin nopeasti juoksemaan apajille ja tarkkailemaan karvaisten tovereidensa puuhia.

Kanoilla on myös hyvä muisti, vaikka sananlaskuissa vihjaillaan myös “kanan muistista”, kun puhutaan lyhytmuistisesta ihmisestä. Kanat muistavat todistettavasti asioita yllättävän pitkienkin aikojen takaa.

Kanankoulutuskurssilla opitaan taitoja, joiden avulla on helpompi kouluttaa muitakin eläimiä.