Kanan historiaa

Kana polveutuu aasialaisesta punaviidakkokanasta (Gallus gallus). Vaikka ihminen kesytti kanan jo tuhansia vuosia sitten, kesykanat muistuttavat yhä monella tavalla villejä sukulaisiaan. Lemmikkikana on onnellisimmillaan samanlaisessa ympäristössä kuin sen kaukaiset sukulaiset metsässä. Jos mietit onnellisimmillaan elävää kanaa, voit tehdä seuraavan ajatusleikin:

Kuvittele eteesi viidakko, sen runsas, vaikeapääsyinen ja vahva kasvillisuus. Mitä sellaisia asioita viidakossa on, jotka tekevät kanan tyytyväiseksi?

Metsästä löytyy esimerkiksi paljon suojaa antavia kasveja ja valtavasti tutkittavaa ja nokittavaa. Kesykanan perustarpeisiin kuuluu sen esiäitien lailla kuopia maata tai pehkuja nokallaan ja jaloillaan. Se nauttii hiekkakylpyjen ottamisesta ja haluaa viidakkokanan tavoin nousta nukkumaan korkealle, kuten orrelle tai oksalle. Siellä se tuntee olevansa turvassa petoeläimiltä.

Ensimmäiset tiedot kesyistä kanoista ovat 4 500 vuoden takaa Indus-joen laaksosta. Kana ei kuitenkaan ole kotieläimenä vanhimpia: koiran, lampaan, vuohen, lehmän, sian ja hevosen historiat ovat vielä pidempiä.

Eurooppaan ensimmäiset kanat tulivat 1 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kahden viime vuosituhannen aikana kana on matkustanut ihmisen mukana lähes kaikkiin maailman kolkkiin kylmimpiä ilmastoalueita lukuun ottamatta.

Kanat eivät ole tottuneet elämään pienissä häkeissä, vaikka häkkikanaloita on ollut olemassa yli 50 vuoden ajan. Luonnolliset käyttäytymistarpeet periytyvät sukupolvelta toiselle synnynnäisinä eivätkä katoa jalostamallakaan. Eläinten viihtyvyyteen vaikuttaa suuresti, voivatko ne toteuttaa luontaisia tarpeitaan.